Oletko harkinnut magneettiripsien hankintaa? Me kerromme viisi syytä, miksi niiden valinta kannattaa!
Magneettiripsien käyttöikä on huomattavasti pidempi kuin liimattavilla tovereillaan, sillä ne eivät käytössä varsinaisesti sotkeudu tai mene pilalle toisin kuin liimattavat ripset, jotka ovat muutaman käytön jälkeen jo entiset. Magneettiripset ovat siis fiksu valinta pitkäikäisille tekoripsille ja näin myös kustannustehokkaammat ja ekologisemmat. Magneetit ripsissä ovat erittäin laadukkaat ja kestävät tavallisesti yli 30 käyttökertaa. Kyseessä eivät ole siis kertakäyttöiset ripset. Saat pidennettyä vielä ripsien käyttöikää entisestään, kun poistat ne käytön jälkeen varovaisesti ja puhdistat kevyesti vedenkestävän meikin poistoaineella!
Sillä magneettiripsien kiinnittämiseen ei tarvitse ripsiliimaa, ovat ne huomattavasti ystävällisempi valinta herkkäsilmäisille tai ripsiliimasta allergiaoireita saavalle.
Allergia muodostuu ripsiliimassa käytettyyn akrylaattiin, tarkemmin sanottuna syanoakrylaattiin, jota esiintyy ripsiliimojen lisäksi esimerkiksi maaleissa, musteissa ja eri tekstiiliteollisuuden kemikaaleissa ja muissa liimoissa, kuten ihan tavallisessa pikaliimassa.
Ripsiliimasta vapautuu kuivumisen aikana liimahöyryjä, jotka voivat aiheuttaa silmissä reaktion, eikä ole olemassa ripsiliimaa, joka ei vapauttaisi höyryjä. Se voi saada silmät ärtymään tai pahimmissa tapauksessa aiheuttaa allergiaoireita, kuten silmien punoitusta, kutinaa ja vuotamista. Kaikki ripsiliimat sisältävät akrylaattia, eikä pitoisuuden määrällä ole väliä mitä tulee allergiaoireisiin. Päivittäinen altistuminen akrylaatille nostaa todennäköisyyttä allergisoitua ajan kanssa. Akrylaatit voivat aiheuttaa kosketusallergiaa, ärsytysihottumaa, astmaa sekä silmissä eri ongelmia, kuten sidekalvon tulehduksia. Vaihtamalla magneettiripsiin voit ehkäistä potentiaalisen liima-allergian!
Magneetit ovat kiinnityksessä paljon varmemmat kuin serkkunsa ripsiliima, sillä niiden vaikutus ei hiivu käytössä. Ripsiliimalla liimattavat tekoripset alkavat monesti irtoilemaan reunoista, etenkin mitä pidemmän aikaa ne ovat olleet käytössä, jolloin niitä täytyy liimailla takaisin nurkista aika ajoin. Magneetit toisaalta pysyvät tiukasti kiinni vauhdikkaammassakin menossa, ne pysyvät jopa esimerkiksi urheilussa.
Magneettiripset toisin kuin liimattavat tekoripset eivät pilaa meikkiä, sillä ne eivät tule suoraan kosketuksiin meikin kanssa vaan ne kiinnitetään suoraan ripsiin. Jos liimattavat tekoripset ottaa irti, ne yleensä jättävät melkoisen sotkun taakseen, mutta magneettiripsien kanssa samaa ei tapahdu. Jos haluat kesken päivää vaihtaa kevyempään lookkiin, voit huoleti ottaa ripset pois ilman, että meikki menee sotkuiseksi.
Magneettiripsien avulla on helppo päivittää lookkisi seuraavalle tasolle ilman, että pilaat meikkiäsi! Voit päiväksi laittaa luonnollisemmat magneettiripset, ja illalla vaihtaa alhaalle vaikka tuuheamman nauhan, jolloin lookkisi muuttuu helposti ja nopeasti paljon näyttävämmäksi. Magneettiripsistä saat myös varmasti sopivat silmillesi lyhentämällä niitä ja voit vaihdella alhaalle tulevia ripsiä yhtenäisen pidemmän nauhan japienten yksittäisten tupsujen välillä.
Kaikki G Beauty Labin magneettiripset ovat vegaanisten periaatteiden perusteella valmistettuja ja eläinkokeettomia. Ne ovat valmistettu laadukkaasta synteettisestä silkistä ja valmistetaan käsityönä.